Talven ensimmäinen aurinkoinen sunnuntaiaamu. Maassa on lunta, ilmassa pakkasta, poissa on kuukausia jatkunut märkä vetinen pimeys. Täydellinen päivä pienelle patikoinnille.
Kintulammin alue on ollut eräänlainen kantapaikkamme, jossa on tullut käytyä kaikkina vuodenaikoina, muun muassa jouluretkellä. Muita retkeilijöitä on tullut vastaan harvakseltaan, ei läheskään joka kerta.
Kintulammin-Kortejärven alueella on ollut polkuja jo pitkään, ja retkeilyalueen kehittämisestä puhuttiin jo 10 vuotta sitten tehdyssä hoitosuunnitelmassa.
Vuosien hiljaisuuden jälkeen on alkanut tapahtua. Alueelle on tampattu uusia polkuja, merkitty reittejä ja rakennettu laavuja. Hanke valmistunee tänä keväänä.
Vattula on Tampereen vanhin luonnonsuojelualue
Kirkkaana sunnuntaiaamuna lähdemme katsomaan, miten hanke on edennyt. Ajamme auton Kortejärven parkkipaikalle. Paikalla ei ole mitään muita jälkiä kuin parin päivän takaiset aurausjäljet. Metsä on siis yksin meidän! Suuntaamme läpi Vattulan, joka on Tampereen laajin ja vanhin luonnonsuojelualue.
Vattulan puusto on noin 200-300 vuotta vanhaa. Suomeksi sanottuna alue olisi läpitunkematon ryteikkö ilman retkipolkua. Monenlaisen eliöstön, kuten monien kääpien, paratiisi se on kesät talvet.
Talviasussaan alue näyttää hyvin erilaiselta kuin sulan maan aikana. Yksi yhdistävä tekijä löytyy – tai pikemminkin kuuluu – heti: kop kop kop. Tikka nakuttelee lahoa puunrunkoa.


Kumisaappaat ovat tarpeen, sillä lumen alla on paljon sulapaikkoja. Vaikka polulla on pitkospuut, märkäpaikkoja on riittämiin lauhan alkutalven jäljiltä.
Lapioitua polkua kohti Kaulamoista
Kesken kaiken alkaa vaikuttaa siltä, että joku on tehnyt aika paljon työtä helpottaakseen alueella liikkumista. Polku on selvästikin lapioitu auki! Tällaista ei ole tullut ennen vastaan, vaikka olemme retkeilleet vuosien mittaan polulla jos toisellakin.
Vanhasta metsästä selvittyämme kohtaamme ihmiskäden merkittävän aikaansaannoksen: sähkölinjan. Sähkö sirisee pakkassäässä. Polku kulkee hetken linjan tuntumassa ja lopulta ylittää sen.
Tuoreempi ihmisen tekele on uljaana kohoava suuntaviitta. Näihin retkiopasteisiin törmäämme tuon tuosta, jokaisessa polunristeyksessä. Parhaimmillaan sadan metrin välein. Vaikea kuvitella, että joku pääsisi täällä eksymään. Etäisyydet seuraaviin etappeihin on myös merkitty.

Haluamme käydä katsomassa, miltä näyttää Kaulamoinen, jonne kunnostushanke lupaa tulipaikkaa. Kaulamoinen-järvi on pienen piston päässä muusta reitistöstä. Tammikuun alussa paikalle on rakentumassa puuvaja, tulipaikkaa ei vielä näy. Evästelemme vajan suojissa. Siitä ei puutu enää kuin katto ja ovi.


Ruuhkaa laavulla
Lähdemme (edelleenkin lapioitua polkua pitkin) kohti perinteistä retkikohdetta, Kaukaloista. Sosiaalisesta mediasta olemme jo kuulleet, että paikalle on rakennettu vihdoin laavu. Puuvaja ja huussihan siellä on ollut jo pitkään.
Saavumme Kaukaloisenkalliolle, ja huomaamme, että sana on todella kiirinyt: paikalla on useita perheitä makkaranpaistossa. Uudenkarhea laavu on tilavan näköinen. Voittaa vanhan riukukyhäelmän mennen tullen. Kuulemme samalla, että ruuhkaa on ollut myös reitin toisella uudella laavulla, Saarijärvellä.

Jatkamme matkaa parkkipaikkaa kohti parin nähtävyyden kautta. Valtava mänty on suojeltu sääksen pesäpuuna vuosikymmeniä sitten (sääksi kai pesi puussa viimeksi puolivuosisataa sitten).
Kirkkokivi on keskellä metsää sijaitseva siirtolohkare, jossa paimenet kuulemma kokoontuivat pyhäaamuisin hartausmenoihin – kirkkoon oli liian pitkä matka. Kirkkokiven liepeillekin on tulossa tulipaikka.
Kirkkokivi on melkein Kortejärven paikoitusalueen vieressä. Paikoitusalueen lähellä on Kortejärven tila, jota Tampereen kaupunki vuokraa järjestöille. Kintulammin alueen toisella laidalla on Kintulammin ulkoilumaja, joka on myös vuokrattavissa.
Kunnostustöiden jälkeen alueella risteilee yhteensä 15 kilometriä kartalle merkittyjä retkipolkuja.
Kintulammin alue on siitä mielenkiintoinen, että vaikka se sijaitsee ”kaukana Teiskossa”, sinne on periaatteessa mahdollista päästä myös ilman omaa autoa. Bussit eivät toki tuo aivan perille, mutta jalkaisinhan retkeilijät ovat tottuneet liikkumaan.