Hiekkarantainen harjusaari keskellä kansallispuistoa. Voiko olla vielä houkuttelevampaa retkikohdetta Suomessa?
Jo useampana kesänä meidän on pitänyt toteuttaa kesäretki Kelventeen saareen Päijänteelle. Päiväretki oli tehnyt kohteen tutuksi, joten teki mieli mennä tutustumaan paremmin saareen ja yöpymään sinne.
Kelvenne on syntynyt jäätikkövirtojen kasaamasta ja lajittelemasta sorasta. lajittelivat soraa. Noin kymmenen kilometrin pituisen saaren läpi kulkee retkipolku, jonka varrella on lukuisia tulipaikkoja. Telttailla saa kolmessa paikassa ja hiekkapohjaisia uimarantoja riittää.
Meillä ei ole venettä eikä kanootteja, joten järviluontoon ei niin vaan lähdetä tutustumaan. Kelvenne on kuitenkin sen sortin kohde, että sinne pääsee sisävesilaivalla. Kesällä 2019 matkalaisia kuljetti peräti kaksi laivaa.
Heinäkuisena aamuna hyppäsimme m/s Jenni-Maria III:n kyytiin Padasjoen satamasta. Aurinko paistoi, joten laivan takakannella oli muutama muukin turisti tunnelmaa tiivistämässä. Laivakoira Riki ei tällä kertaa saanut seuraa muista koirista, mutta henkilökunta kertoi, että parhaimmillaan paatissa on kulkenut kymmenenkin karvaturria kerrallaan. Nautiskelimme kannella eväät ja haimme laivakahvilasta aamukahvit palan painikkeeksi.
Matkapäivänä laivan reitti suuntautui saaren eteläkärkeen Kirkkosalmeen. Laivan reitti vaihtelee, toisena päivänä se kulkee saaren pohjoispään kautta, joten mahdollista on suunnitella retki niin, että hyppää paluukyytiin toisesta paikasta kuin tullessa. Meidän suunnitelmamme oli kuitenkin tulla ja lähteä samasta satamasta.
Kirkkosalmessa on keittokatos, wc ja suuri nuotiorinki. Saapuessamme paikalle siellä oli pari perhettä leiriytyneenä huvilatelttoihin, vaikuttivat olleen paikalla jo pidemmän aikaa. Hyvä uimaranta houkutti, mutta lähdimme polkua pitkin kohti ensimmäistä etappia, Hinttolanhiekkaa, joka on parin kilometrin päässä Kirkkosalmesta.
Teltta pystyyn, ruokaa nassuun ja uimaan!
Hinttolanhiekka on nimensä mukaisesti hiekkaranta ja ihanteellinen telttailualue tasaisine mäntykankaineen. Ja tilaa riittää. Rannassa oli puolenkymmentä veneilijää ja kankaalla muutamia telttoja jo valmiiksi, mutta sekaan kyllä sopii. Mitäpä siinä paikkaa sen enempää arpomaan, teltta pystyyn vaan! Keittelimme kaasukeittimellä lounaan. Läheisellä nuotioringilläkin riitti tulistelijoita, metsäpalovaroitusta ei vielä ollut annettu.
Osa porukasta oli päiväretkeilijöitä, ja kun laivan iltapäivävuoron lähtö alkoi lähestyä, ihmisiä lähti lampsimaan Kirkkosalmea kohti. Vastaavasti laiva toi pari teltallista lisää yövieraita.
Kävimme uimassa. Kun tuli pyyhkeen kuivatuksen aika, tuli keksittyä luomukorvaaja kotiin unohtuneille pyykkipojille: männynkävyt!
Kohti saaren muita etappeja
Uinnin jälkeen halusimme lähteä tutustumaan saareen tarkemmin. Otimme suunnaksi Kyyränlahden. Polku sinne vei harjumaiseman halki, ja matkailla ihailimme suppaa ja jyrkkärinteistä Kelvenneenlampea. Perillä odotti taas yksi saaren hienoista hiekkarannoista ja nuotiopaikka. Paistoimme makkarat, sillä johan alkoi taas nälkä ollakin.
Jakauduimme ja lähdin yksin tutkimaan saarta tarkemmin. Jatkoin kohti Nimetön-nimistä retkisatamaa. Se on suojainen lahdenpoukama, jonne ihmeen kapeasta salmesta mahtuu isollakin veneellä. Ranta oli metsäinen, avointa hiekkarantaa ei ollut siinä mitassa kuin Hinttolanhiekalla.
Yksi reissun pienimuotoisista eksymisistä tapahtui täällä; opasteet eivät ole kovin tarkat eikä sinisiä maalimerkkejä näy halkosuojien, huussien ja muiden rakenteiden takaa, ja leirialueilla polkuja vie sinne tänne. Jatkoin satunnaisesti valitsemaani tallattua polkua rantaa pitkin ja näin taas yhden hienon hiekkarannan, jossa oli veneilijöitä nautiskelemassa rantaelämästä. Oikaisin kankaan läpi harjulle ja takaisin retkipolulle kohti Koukunlahden tulipaikkaa. Koukunlahdesta käännyin takaisin leiripaikkaa päin. Saaren pohjoisosan Isohieta ja Likolahti jäivät tällä kertaa tutkimatta.
Hinttolanhiekalla vuorossa oli iltaruoka, iltauinti ja muut iltamenot. Vetäydyimme yöpuulle paljon aikaisemmin kuin muut rannalla olijat. Hillittyä väkeä olivat, hyvin saatiin nukuttua.
Yöllä satoi, tavarat olivat onneksi teltan suojissa. Aamuvarhain nautimme puurot ja aamuteet Päijännettä katsellen. Veneissä nukuttiin vielä, oli ihanan hiljaista.
Jännitystä loppumetreillä
Olimme päättäneet palata Padasjoelle aamupäivän laivayhteydellä, ja hyvissä ajoin suuntaisimme harjureittiä pitkin Kirkkosalmen laituria kohti. Ehdimme hyvin nautiskella loput eväät, kun odottelimme Jenni-Marian saapumista. Juuri ennen laivan tuloa laituriin parkkeerasi valtava huvivene autuaan tietämättömänä laivasta. Jenni-Marian vaativat torventörähdykset saivat sen kuitenkin väistymään ja niin me matkustajat pääsimme kyytiin.
Paluumatkalla laivakoira sai seuraa neljästä lajitoverista. Pitää muuten oikein erikseen mainita, että tällä reissulla kansallispuistossa ei juossut ainoatakaan koiraa irrallaan, vaan kaikki olivat talutushihnassa niin kuin kuuluukin.
Laivakahvilan jätskit maistuivat retken jälkeen ja kannella oli leppoisaa seurata elämää aurinkoisella Päijänteellä ja unelmoida seuraavista reissuista järviluonnossa.
Kun laiva lähestyi satamaa, päästi se jälleen ankaria äänimerkkejä niin, että korvat alkoivat soida, koirat haukkua ja lapset huutaa. Joku huviveneilijä oli parkkeerannut laituriin laivan paikalle. Torven huudattamisesta huolimatta veneilijää ei löytynyt mistään. Henkilökunta oli aika kypsänä ja kiireiset matkustajat hieman huolissaan: kuinka pääsemme laivasta pois? Vartin verran laiva pyöri ympyrää, kunnes satamasta löytyi vaihtoehtoinen pysäytyspaikka, josta matkustajat saattoivat harpata kuivalle maalle ja uudet matkustajat pääsivät kyytiin. Meitä viivästys ei suuremmin haitannut, saimmepahan matkustaa samalla rahalla vähän kauemmin.
Mennään metsään 