Ristiin rastiin ruskan perässä

Retkeilyvuosia on takana jo liikaakin, mutta Lapin ruska oli yhä näkemättä. Syksyllä ei ole yleensä lomaa ja kohta lapsikin on koulussa, joten nyt oli viimeiset hetket kammeta tutkimaan pohjoisen luonnon oranssistumista. Syyskuun alussa otimme siis suunnan kohta pohjoista. Ensimmäiseksi etapiksi valikoitui Luosto. Valintaan vaikutti olennaisesti paikallisen ravintolan arvonnassa voitettu lahjakortti, mutta on Luostossa muitakin hyviä … More Ristiin rastiin ruskan perässä

Mäen päällä odottaa geologinen ihme

Kesäisellä Lapin-reissulla tehtiin lyhyitä päiväretkiä. Tarkoitus oli, että lapsikin jaksaisi kävellä ainakin osan matkasta. Lähellä Suomen eteläisintä saamelaiskylää, Vuotsoa, kohoavat Nattaset. Ryhmään kuuluu kuusi Sompion luonnonpuistossa olevaa tunturia. Helpoiten retkeilijöiden tavoitettavissa on Pyhä-Nattanen, joka kohoaa reilun 500 metrin korkeuteen. Auton saa parkkiin Sompiojärventien laitaan, mistä tunturiin johdattaa vajaan kahden kilometrin mittainen polku. Polkua varoitellaan vaikeakulkuiseksi … More Mäen päällä odottaa geologinen ihme